lauantai 2. huhtikuuta 2016

Pikkujoulun suklaakakku

Vietimme perheeni kesken yhteistä joulua jo pari viikkoa etukäteen. Joulupöydän herkkujen jälkeen kahvipöytään tein tällaisen suklaakakun. Kakku on sisällöltään täysin samanlainen kuin tämä aiemmin tekemäni Vadelma-suklaa naked cake. Kuorrutin kakun suklaanmakuisella kreemillä (tavallinen voikreemi + 1-2 rkl kaakaojauhetta) ennen ganachen laittoa.


Suklaakakkupohja:
150 g taloussuklaata
150 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

Paloittele suklaa ja voi kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä rauhallisesti sekoitellen. Kun suklaa ja voi ovat sulaneet, siirrä kattila pois liedeltä. Anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri jämäkäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon suklaa-voiseos. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (20 cm) ja kypsennä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 45-50 minuuttia. Kumoa kakku ja jäähdytä.

Vadelmamousse:
200 g vadelmia
100 g mascarponea
2,5 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
1 pss Marianne-rouhetta
4 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Soseuta vadelmat ja laita vadelmasose yhdessä sokerin kanssa kattilaan ja kuumenna lähes kiehuvaksi. Liuota liivatteet kuumaan vadelmasoseeseen ja anna seoksen jäähtyä. Vaahdota vispikerma ja mascarponejuusto yhtä aikaa jämäkäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon Mariannecrush. Lisää kädenlämpöiseksi jäähtynyt vadelma-liivateseos ohuena nauhana kermavaahtoseoksen joukkoon. Täytä kakku moussella ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Suklaa-voikreemi:
200 g voita
200 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vettä

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi vaahdoksi noin 10-12 minuuttia. Lisää joukkoon hyvin sekoittaen tomusokeri, vaniljasokeri ja vesi. Lisää lopuksi kaakaojauhetta sen verran kunnes kreemi on haluamasi väristä.

Levitä voikreemi hyytyneen kakun päälle ja reunoille. Tasoita pinnat mahdollisimman tasaiseksi joko palettiveitsellä tai muoviraapalla.

Suklaaganache:
100 g tummaa suklaata
3/4 dl kermaa
nokare voita

Rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi rouheeksi ja laita ne metallikulhoon. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja kaada se rouhitun suklaan päälle. Sekoittele hieman että suklaa sulaa kermaan. Lisää joukkoon nokare voita ja anna myös sen sulaa seokseen. Anna seoksen seistä hetken aikaa pöydällä kunnes se hieman jähmettyy. Kaada ganache kakun päälle ja tasoita pinta lastalla ja anna kuorrutetta valua myös kakun reunojen yli. Koristele kakku haluamallasi tavalla ja herkuttele!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti